Viesti tavoitti myös minut (Kiitos Henna!) ja tulossa ollaan. Katsotaan kuinka moni meidän “tyttö-poppoosta” pääsee myös paikalle.
Ja mukava päästä kuulemaan Kimakka Tatsia!
Terveisin, Sari (ent. Mattila)
Anne ja Tuomo lähetti kutsuviestin ja tartuin koukkuun, kun on ollut mielessä kultainen nuoruus ,josta olen koettanut ammentaa elämän haasteisiini viisautta .Tavataan
No ehdottomasti tulen, kun ei ole edes kovin pitkä matka:) Harri on kuulemma gospeleissa työnmerkeissä, joten ei ollut vielä varma pääseekö haukkaamaan osansa pullapitkua. Tavattavissa siis kuitenkin!
Jos syntymävuosi on lähempänä vuotta 1960 kuin vuotta 1970, henkilön voitanee katsoa olleen nuori, jos ei nyt ihan koko 80-lukua niin ainakin 80 -luvun alku´vuodet. Siitäpä syystä tulen paikalle. Hyvän musiikin kuunteleminen ja vanhojen tuttujen tapaaminen kiinnostaa aina. T. Osku
Pistin lusikkani raahelaiseen gospelsoppaan soittamalla huilua parilla Kimakka Tatsin keikalla (Pasin kolmijakoinen biisi, en muista nimeä).
Lisäksi toimin Onnin kanssa pariin otteeseen keikoilla “miksaajina” – eli vartioimme miksauspöytää, ettei kukaan ulkopuolinen turo päässyt näitä ammattimaisesti hiottuja säätöjä sorkkimaan.
Muistaakseni Kokkolassa sorruimme sorkkimaan niitä kuitenkin itse, ja vastoin järjestäjän nimenomaista toivomusta (“ei sitten niin luijjaa nuilla kovaäänisillä”) väänsimme viimeisen biisin aikana nupikat yhteentoista. Ellei “sana” mennyt perille, ainakin se kuului! Smoke on the water, vai mitä TERO?
No niin, hei vaan. Pexa ja Tumppi (myös tuulennopea) ilmoittautuvat paikalle. Toi Annehan oikein syyhyää päästä sinne, mutta täytyy sanoa, että minua hirvittää.. no kun on niin ujo (Anne ei oo ujo)
Pakko munki kommentoija: Jeeeeeeeeeeeeeeee, voi sianjalat. Ja vielä ku kiikkupallua pääsis pellaan ja yks Kaken vetämä lauluiltaki ois aika makia juttu.
Pitkällisen mietiskelyn tuloksena sain päähäni biisin nimen, jota aikoinaan varmaan ärsytykseen saakka toivottiin joka keikan alussa…
Eli ” Tule tulta heittämään”…lisätään “Toiveita biisilistalle”-keskusteluun…
Melodia on soinut päässä jo aika monta vuotta mutta sanat ovat aina silloin tällöin hakusessa.
Onko muuten Kimakka Tatsia nykyään saatavana esim.cd:n muodossa??
Pysyisi nuo sanatkin paremmin päässä…
Kyselee, Sari
Tuo tulta heittämään on -92 julkaistulta Pinnan alla -levyltä. Sitä voi tiedustella kustantajalta eli Perussanoma OY:ltä, josko heillä sitä vielä on. Luopuvat varmaan niistä ilomielin sopuhintaan. Itselläni ei ole minkäänlaista aavistustakaan, mikä saatavuustilanne on. Monta suurta -levyä (vuodelta -95) on itselläni pieni varasto, ostin kustantajan (Musiikkifarmi Oy) viimeisen painoksen rippeet. Ei mitään valtavaa läjää, jokunen levy.
Varhaisempia omakustanteina julkaistuja kasetteja ei ihan varmasti löydy mistään myynnistä.
Yritin tilata sitä Perussanomalta joku viikko sitten. Se oli kuitenkin loppu vaikka netissä se oli yhä heidän listallaan. Ostin onneton aikanaan C-kasettina kyseisen julkaisun ja sen palvelussuhde on päättynyt aikaa sitten.
Kuulostaa niin hauskalta idealta tää vanhojen muistojen muistelu ja tuttujen tapaaminen että täytyy koettaa järjestää mukaanpääsy. Henna o.s. Kärkkäinen siis ilmoittautuu mukaan.
Tuttujen näkeminen ja live-musiikki vetävät paikanpäälle 80-luvun alkuvuosina seurakunnan kuvioissa pyörinyttä 178 cm:stä ENTISTÄ lentopalloilijaa:) Kiitos Anna-Maija kutsun välittämisestä – tapaamisiin! Terveisiä myös oman kylän papillemme Hurtsalle!
Minna ja Ilpo ilmoittautuvat mukaan. Hilpeä idea, kiitos järjestäjille! Kesis-vuosista on versonut niin paljon hyvää (kuten pitkiä ystävyyssuhteita, avioliitto ja lapsia), että tottahan tämä nostalginen kokoontuminen pitää tulla tsekkaamaan – silläkin uhalla, että voi tulla enempi keski- kuin teini-ikäinen olo
Tämä on sitä NOSTALGIAA… ah ne muistot palaavat mieleen kun näitä juttuja lukee.
Melkein legendaarinen pikku pösö on vaihtunut useampaa kertaan uudemmaksi ja hiukset ovat jääneet matkanvarrelle mutta kävelykeppiä ei ole vielä tarvinnut. Joten paikkalle tulen varsinkin kun on talviloma samaan aikaan ja muutenkin olemme käymässä “pohjoisessa” ; ).
Viime kesänä osallistuin 70-luvun seurakuntanuorten tapaamiseen, mutta koska olen nähnyt Kinnusen Vemin livenä 80-luvulla, voinen osallistua myös tähän tapaamiseen.
Kutsu saavutti minutkin. Tulihan Kultalan rippileirejä käytyä runsain määrin vuosina 1981-1984 ja vuosikymmenen loppupuolella vielä oltua kotikaupunkini kesäasukas – eli tulossa ollaan…
Jaahas, rumpaliystävä sai eilen puhuttua tutustumaan näille sivuille. Nyt pitää oikeasti miettiä jo tulemista. Ja Tonille: kyllä olisi ihan kiva vetää jokin Viimeisen Näytöksen biisi tai pari. Tosin ongelma on sama kuin Keef Richardsilla: ei enää muista/osaa biisejä, joita on ollut tekemässä!
Olen ja en ole tulossa paikalle
Eli en seurakuntakodille, kun en silloin 80-luvulla ollut vielä sen ikäinen, että olisin kuulunut srk-nuoriin. Mutta gospeliin olen, kun satun olemaan Raahen srk:n nuorisotyönohjaaja.
Syy miksi kirjoitan tänne on se, että jotkut kyseli vanhoja Kimakka tatsi -äänitteitä. Mulla on sellainen kuva, että seurakunnalla on niitä muutama kappale varastossa. Enimmäkseen taitaa olla kasetteja mutta ehkä muutama cd:kin. Voisin ehkä toimittaa niitä sinne srk-kodin tapaamiseen, eiköhän hinnasta päästä sopimukseen, jos joku niitä itselleen haluaa.
Kiitos kutsusta Pasi H:lle ja Pexalle! Jälkikasvun harrastukset hankaloittavat hieman osallistumista karkeloihin, mutta joko minä tai Mika tai molemmat tulemme myös paikalle.
Kiitos kutsusta, kuka lie sen tekstiviestin mullekin lähetti! (epäilen Tuurea??) Harmittaa tosissaan että taitaa jäädä tulematta kun välimatkaa on vähän liikaa… Taidan just tuona päivänä olla lentämässä Afrikan halki Nairobista Sierra Leoneen. Kenya Airwayssilla tuskin on pullapitkua tarjolla, ja lentokoneen korvalapuista kuuluu varmaan kaikkea muuta kun Kimakka tatsia… Eli laittaakaahan vaan taas volyymi nupikat yhteetoista niin että kuuluu Afrikkaan asti! D
Paljon terkkuja kaikille, pitäkää hauskaa!
Anna (edelleen Muinonen)
Mulla vähän samaa vikaa kuin Annalla eli valitettavasti nää bileet jää väliin…. vuoret kutsuu ja se Oulusta aamulla lähtevä lähtevä kone kun ei edelleenkään tee välilaskua Raahe Cityn kansainväliselle lentokentälle vaikka kuinka painelisi pysäytyspainiketta apinan raivolla. Tosi harmi, sillä tää olis ollu ihan must juttu, mutta olen hengessä mukana ja koitan päästä fiilikseen tän sivuston kautta. Terveisiä kaikille….törmäillään! Tommi
hei, minä ilmoittaudun jos saan kyydin…ei kukaan satu just lauantaina iltapäivällä ajamaan Viitasaaren ohi, et ehtisin viideksi keikalle? Papin virkavelvollisuudet estävät, koska olen vs. kirkkoherrana tuon päivän ja hautaan siunaan, mutta viim.klo 14 voisin olla lähtökunnossa. Seuraavan päivän sain toki vapaiksi niitä jatkoja ajatellen.
ps. mopo on ja autokoulu hyvälä mallilla.
Paulalle(entinen Koivikko nyk. St.Clair) laitoin kutsun kekkereistä ja eilen hän soitti ja kertoi kaikille tutuille terveisiä. Minä vastasin puhelimeen päästyäni kotiin iltavuorosta klo.22.55 ja hän kertoi, että siellä on kello aamulla 11.55. Hän ei siis pääse tapaamiseen juhlimaan ,mannerten välisen etäisyyden vuoksi. Terveisensä olivat kyllä lämpöiset nykyisestä kotipaikastaan Havajilta.
Ei pysty, ei pysty osallistumaan, mutta hengessä ollaan mukana! Tästä sivusta jo tuli melekeen roska silimään….ja hauska nähä, että vanahat munakoisonnävertäjät ja muut on vielä hengisä. Mua saa paiskoa meileillä, varsinki Pasi, wanha kaljasaavinpeitto ja kevarikyytijä (ookko kuullu että oon motoristi nykyään, 650 Dragstar)! Ilpo-veljeni mun kaimani tajus mullekki laittaa tekstarin asian tiimoilta, muita tämän heimon jäseniä en oo tavannu sitte kasariaikojen ku korkeintaan Rismasa.
Outi Rantala os. Pinola, pahasti turkulaistunu luopiokurja
En pääse tulemaan, vaikka haluaisinkin. Kauas on pitkä matka… Pittää yrittää myydä tätä asuntoa täällä Tampereella (vaikka eihän se maapallon toisella laidalla ole) tulevina viikonloppuina, että päästään muuttamaan Lempäälään. Terveisiä tutuille ja tuntemattomillekin! Toivottavasti seuraava tapaaminen on aiemmin kuin 20 vuoden päästä, ehkä viiden vuoden päästä tai sitten ensi vuonna, ensi kesänä…
Sain kutsun Marjaana (Sari) Siltalan kautta mutta valitettavasti en paase tuleen kokoontumiseen vaikka niin mielettomasti tekisi mieli. Olin juuri viime viikolla perheineni kanssa Suomessa ihanalla laskettelu lomalla… Asumme jo 7 vuotta Englannissa ja joka Suomen – ja varsinkin Raahen loma herattaa nostalgisia muistoja nuoruuden ajan ajoista ja mahtavista ystavyyssuhteista…. Olen tulossa seuraavan kerran Raahen kummityton haihin juhannuksena. Onko kaikki sillon lahdossa lomille vai oisko joku silloin ‘kotikulmilla’ ? Ois hurjan hauskaa tavata… Erikoisterkut Marjaanalle, Kristiinalle, Paulalle (jos satut talle sivulle joskus viesteja lukemaan) Marjukalle, Pinolan Outille, Pasille, Sirpalle ja Mikalle (ajatte Sirpa, meidan esikoiset on kohta 16v), Larelle ja Johannalle, Sorrin Mikalle, Sadulle, Ronnin Outille ja Makelle, koko Vaisasen perhelle seka kaikille muille joita en muistanut mainita mut muistaa minut! Kuuntelen Kimakka Tatsia ja olen hengessa mukana lauantaina. Laittkaa videoita nettiin jotta voimme kayda katsomassa menoa ja tunnelmia sit jalkeenpain taalta kauempaakin. Thanks!
Terve Maria. Mullon sun antama komia norsu vielä hyväsä tallesa, kattelemasa Hämeenlinnalaista eloa. Meijän pesue on jo Raahea kohti menosa, Kristiinan perheen luona pysäkillä.
Harmi ku et pääse, mutta tämän “yleiskanavan” kautta tervehdin sinua lämpimästi, Pexa : )
Tullaan siis koko perhe, 5hlöä. Että pullapitkua pittää siis olla pitkästi…
Olipas kiva kuulla tästä tapahtumasta (kiitos Hätisen Outille) ja oikein harmittaa, kun en pääse mukaan. Ollaan just muutettu perheen (Petri, Neea 3v. ja Enna 1v.) kanssa Abu Dhabiin U.A.E:hen, Petrin työn perässä. Täällä olis tarkoitus viettää seuraavat 3 vuotta. Vantaaltahan me tänne kauas itään tultiin. Oikein paljon lämpimiä ja hiekkamyrskyisiä terveisiä kaikille tutuille. lähettelee Marjut Parviainen (os.Rajaniemi)
Olemme tulossa Raaheen hiihtolomille juuri sopivasti täältä Etelä-Suomesta. Kiva tulla tapaamaan tuttuja. t.Kerttu-Leena (Kujala)
PS. Heelsin( Kovalainen) Pirjolta terveisiä kaikille. Olisi tullut mielellään, mutta matka USAsta on vähän liian pitkä!
Kiitos terkuista Maria! Olisi kiva sinua nähdä sitten kesällä, kun olette Suomessa ja Raahessa. Olen perheineni Arkkukarissa mökillä jossain vaiheessa juhannuksen tienoilla. Jos olette silloin maisemissa, niin voitaisiin tavata.
Ihanaa Maria ,että kävit näillä sivuilla, sinusta emme ole kuulleet yli kymmeneen vuoteen, jäljet vain katosivat jossain vaiheessa, kun omatkin kulkivat siksakkia . Iloa elämäänne sinne sumuiselle?saarelle, kaikille teille. Minä lähden huomenna perheeni kanssa Raaheen yhden Kinnusen vahvistuksella. Toivotaan ,että tiemme kohtaavat vielä jossain vaiheessa.
Voi elläimen käsi, ei onnaa millään omien aikataulujen kans Raahen reissu, ihan hirviästi tekis mieli! Tutut ottanee terkut vastaan kuiten näin sähköisestiki, eiköstä vaan? Ja jos on Kuusamossa käyntiä niin meille soppii kahaville – katopa ku höölisti luppaan kahavia enkä mittään sekamehua – ja tuurilla saattaa jopa känttyäki löytyä
Hejps kaikille. Jotain tällasta tapaamista oon kovasti toivonu jo pitkään ja nyt sitten ihanat ihmiset on sellasen järjestäny. Hieno homma!!!Tulos olen. Harmittaa vaan kovasti kun ei Uma ja Mallu pääse:o(
Marjukka ja Kristiina laittakaa tuleen email-osoitteenne niin voin meilata kuulumisia. Ois ihana kuulla myos teista taas pitkan tauon jalkeen. Ja kesalla nahdaan. It’s a date! maria_kakengi@hotmail.com
Määki ilimottaun paikalle, vähän myöhässä mutta toivottavasti kerkiää..
Kiitos kovasti Hetulle ilmotuksesta. Hienoa nähä taas pitkästä aikaa kaikkia teitä.
Pitäkäähän hauskat pippalot ja Kimakalle Tatsille rapsakkaa keikkamenoa & kiip in kimakka tats!! Olisinpa kyllä mielelläni ollut tulossa mukaan aivan kympillä, mutta oli jo viime vuoden lopulla myyty just päällekkäin rokenrollikeikka Kajaaniin ja kun keikan ostaja ei ole nyt tähän hetkeen mennessä ilmoittanut mitään force majouria tms. niin pitää kait sinne sitten mennä…
77 kommenttia
Tämän artikkelin kommenttien RSS-syöte
tammikuu 5, 2008 klo 12:31 am
markoronn
Niin siis minä ainakin tulen paikalle.
tammikuu 6, 2008 klo 8:40 pm
Outi Rönn
Kotikonnuille matkaan myös minä ja toivottavasti Kimakka Tatsi heittää biisin Alusta Alkaen. T. Outi
tammikuu 8, 2008 klo 12:25 pm
pasio
Täällä Pasi Hieta, ja mukana ollaan. Pienenä täkynä voin mainita, että mukaan on lupautunut myös Väisäsen Ahti.
tammikuu 8, 2008 klo 12:50 pm
lkujala
Lauri ilmoittautuu mukaan. Kai se oli jo selevääkin mutta tässä varmistus. Kalenteriin on vedetty viivaa perjantaille ja lauantaille.
tammikuu 9, 2008 klo 5:23 pm
samilassila
Juu, tää kans tulee paikalle.
tammikuu 13, 2008 klo 10:47 pm
Tuure Väisänen
Ehdottomasti paikalla. Bookim Jaakimin jäsenyys velvoittaa!
tammikuu 13, 2008 klo 11:14 pm
Ansku Tokola
Komppaan Tuurea.. mukana ollaan!
tammikuu 13, 2008 klo 11:50 pm
onni
Aikataulu voi mennä tiukille, mutta yritetään.
tammikuu 14, 2008 klo 12:28 am
pasio
Outi Karppinen eli entinen Vähäkankaan Outi ilmoitti tekstiviestitse saapuvansa.
tammikuu 14, 2008 klo 12:29 am
pasio
Anu Hieta ilmoitti myös suullisesti tulevansa.
tammikuu 14, 2008 klo 10:09 am
Hannemari Ukonaho
Kiitos Tuure viestistä. Tulemme Mikon kanssa ehdottomasti paikalle. T.Hanski
tammikuu 14, 2008 klo 8:40 pm
Krista Luomajoki
Kiitos myös Tuurelle viestistä, eiköhän sitä voisi tulla muisteleen menneitä
t. Krista
tammikuu 14, 2008 klo 8:46 pm
Sari Halinen
Viesti tavoitti myös minut (Kiitos Henna!) ja tulossa ollaan. Katsotaan kuinka moni meidän “tyttö-poppoosta” pääsee myös paikalle.
Ja mukava päästä kuulemaan Kimakka Tatsia!
Terveisin, Sari (ent. Mattila)
tammikuu 14, 2008 klo 8:48 pm
Krista Luomajoki
Kiitos myös Tuurelle! Tulossa ollaan, mukava nähdä vanhoja tuttuja ja muistella mitä muistaa..
tammikuu 14, 2008 klo 11:34 pm
Kristiina Heikkilä
Anne ja Tuomo lähetti kutsuviestin ja tartuin koukkuun, kun on ollut mielessä kultainen nuoruus ,josta olen koettanut ammentaa elämän haasteisiini viisautta .Tavataan
tammikuu 14, 2008 klo 11:48 pm
Tuure Väisänen
Milloin Kimakka Tatsin biisilistalle saa alkaa esittämään toiveita. “Sanani hiljaiset” olisi minun 1. toiveeni!
tammikuu 15, 2008 klo 12:55 pm
Anna-Maija Joensuu
No ehdottomasti tulen, kun ei ole edes kovin pitkä matka:) Harri on kuulemma gospeleissa työnmerkeissä, joten ei ollut vielä varma pääseekö haukkaamaan osansa pullapitkua. Tavattavissa siis kuitenkin!
tammikuu 15, 2008 klo 7:09 pm
Niina Pöyhtäri
Täällä ollaan jo valmiina teitä kaikkia odottamassa !
tammikuu 15, 2008 klo 10:03 pm
Osmo Silvola
Jos syntymävuosi on lähempänä vuotta 1960 kuin vuotta 1970, henkilön voitanee katsoa olleen nuori, jos ei nyt ihan koko 80-lukua niin ainakin 80 -luvun alku´vuodet. Siitäpä syystä tulen paikalle. Hyvän musiikin kuunteleminen ja vanhojen tuttujen tapaaminen kiinnostaa aina. T. Osku
tammikuu 16, 2008 klo 10:36 am
Minna & Hannele
Minna Akimo ja Hannele Huhtala ilmoittautuvat ja saapuvat paikalle.
tammikuu 17, 2008 klo 2:56 am
Toni Kopra
Oikeesti, mä haluun tulla vetään jotain Viimeisen Näytöksen kanssa!!!
tammikuu 17, 2008 klo 1:20 pm
Marko N.
Saatanpa miekin tulla paikalle!
Pistin lusikkani raahelaiseen gospelsoppaan soittamalla huilua parilla Kimakka Tatsin keikalla (Pasin kolmijakoinen biisi, en muista nimeä).
Lisäksi toimin Onnin kanssa pariin otteeseen keikoilla “miksaajina” – eli vartioimme miksauspöytää, ettei kukaan ulkopuolinen turo päässyt näitä ammattimaisesti hiottuja säätöjä sorkkimaan.
Muistaakseni Kokkolassa sorruimme sorkkimaan niitä kuitenkin itse, ja vastoin järjestäjän nimenomaista toivomusta (“ei sitten niin luijjaa nuilla kovaäänisillä”) väänsimme viimeisen biisin aikana nupikat yhteentoista. Ellei “sana” mennyt perille, ainakin se kuului! Smoke on the water, vai mitä TERO?
- Mako
tammikuu 17, 2008 klo 3:52 pm
Petra Mikkilä
Jiipee, Petra ja Netta ilmoittautuvat mukaan.
tammikuu 17, 2008 klo 9:28 pm
stefan kinnusberg
No niin, hei vaan. Pexa ja Tumppi (myös tuulennopea) ilmoittautuvat paikalle. Toi Annehan oikein syyhyää päästä sinne, mutta täytyy sanoa, että minua hirvittää.. no kun on niin ujo (Anne ei oo ujo)
Pakko munki kommentoija: Jeeeeeeeeeeeeeeee, voi sianjalat. Ja vielä ku kiikkupallua pääsis pellaan ja yks Kaken vetämä lauluiltaki ois aika makia juttu.
tammikuu 19, 2008 klo 12:41 pm
Meeri M.
Ilmoittaudun mukaan. Kiitos kutsusta ja tapaamisiin!
t. Meeri
tammikuu 19, 2008 klo 8:51 pm
Sari Halinen
Pitkällisen mietiskelyn tuloksena sain päähäni biisin nimen, jota aikoinaan varmaan ärsytykseen saakka toivottiin joka keikan alussa…
Eli ” Tule tulta heittämään”…lisätään “Toiveita biisilistalle”-keskusteluun…
Melodia on soinut päässä jo aika monta vuotta mutta sanat ovat aina silloin tällöin hakusessa.
Onko muuten Kimakka Tatsia nykyään saatavana esim.cd:n muodossa??
Pysyisi nuo sanatkin paremmin päässä…
Kyselee, Sari
tammikuu 20, 2008 klo 9:13 pm
Pasi Hieta
Tuo tulta heittämään on -92 julkaistulta Pinnan alla -levyltä. Sitä voi tiedustella kustantajalta eli Perussanoma OY:ltä, josko heillä sitä vielä on. Luopuvat varmaan niistä ilomielin sopuhintaan. Itselläni ei ole minkäänlaista aavistustakaan, mikä saatavuustilanne on. Monta suurta -levyä (vuodelta -95) on itselläni pieni varasto, ostin kustantajan (Musiikkifarmi Oy) viimeisen painoksen rippeet. Ei mitään valtavaa läjää, jokunen levy.
Varhaisempia omakustanteina julkaistuja kasetteja ei ihan varmasti löydy mistään myynnistä.
tammikuu 20, 2008 klo 9:30 pm
Kirppu
Entinen Seikkala (mutta ei kuvan jalkapalloilija) on innolla tulossa. Mahtava idea nähä “pikku tauon” jälkeen tuttuja!
tammikuu 20, 2008 klo 9:39 pm
Tuure Väisänen
Yritin tilata sitä Perussanomalta joku viikko sitten. Se oli kuitenkin loppu vaikka netissä se oli yhä heidän listallaan. Ostin onneton aikanaan C-kasettina kyseisen julkaisun ja sen palvelussuhde on päättynyt aikaa sitten.
tammikuu 21, 2008 klo 11:47 pm
Heli Pekama
Kutsu kulkeutui tännekin, kiitos vaan tyttökaverit. Raahessa nähdään!
tammikuu 22, 2008 klo 2:10 pm
HennaK
Kuulostaa niin hauskalta idealta tää vanhojen muistojen muistelu ja tuttujen tapaaminen että täytyy koettaa järjestää mukaanpääsy. Henna o.s. Kärkkäinen siis ilmoittautuu mukaan.
tammikuu 22, 2008 klo 4:42 pm
Sari Halinen
Hei!
Kiitos Tampereen kirjaston, sain sieltä molemmat cd:t lainattua!
tammikuu 22, 2008 klo 5:07 pm
Tiina Oja
Tuttujen näkeminen ja live-musiikki vetävät paikanpäälle 80-luvun alkuvuosina seurakunnan kuvioissa pyörinyttä 178 cm:stä ENTISTÄ lentopalloilijaa:) Kiitos Anna-Maija kutsun välittämisestä – tapaamisiin! Terveisiä myös oman kylän papillemme Hurtsalle!
tammikuu 22, 2008 klo 11:12 pm
Minna ja Ilpo Pinola
Minna ja Ilpo ilmoittautuvat mukaan. Hilpeä idea, kiitos järjestäjille! Kesis-vuosista on versonut niin paljon hyvää (kuten pitkiä ystävyyssuhteita, avioliitto ja lapsia), että tottahan tämä nostalginen kokoontuminen pitää tulla tsekkaamaan – silläkin uhalla, että voi tulla enempi keski- kuin teini-ikäinen olo
tammikuu 23, 2008 klo 11:40 am
Kai Honkala
Tämä on sitä NOSTALGIAA… ah ne muistot palaavat mieleen kun näitä juttuja lukee.
Melkein legendaarinen pikku pösö on vaihtunut useampaa kertaan uudemmaksi ja hiukset ovat jääneet matkanvarrelle mutta kävelykeppiä ei ole vielä tarvinnut. Joten paikkalle tulen varsinkin kun on talviloma samaan aikaan ja muutenkin olemme käymässä “pohjoisessa” ; ).
tammikuu 23, 2008 klo 10:08 pm
Kari Ketonen
Viime kesänä osallistuin 70-luvun seurakuntanuorten tapaamiseen, mutta koska olen nähnyt Kinnusen Vemin livenä 80-luvulla, voinen osallistua myös tähän tapaamiseen.
tammikuu 24, 2008 klo 11:13 pm
Petteri
Kutsu saavutti minutkin. Tulihan Kultalan rippileirejä käytyä runsain määrin vuosina 1981-1984 ja vuosikymmenen loppupuolella vielä oltua kotikaupunkini kesäasukas – eli tulossa ollaan…
tammikuu 25, 2008 klo 8:55 pm
Jimi Kopra
Moi, taidanpa tulla minäkin. Olen 7v ja faija soitti Näytöksessä.
tammikuu 25, 2008 klo 9:15 pm
Anna Rönn
moi! olen Anna. mäki oon 7v ja tulosa raaheen. mun iskä soitti kimakka tatsissa. terveisiä annalle ja ainolle.
tammikuu 25, 2008 klo 11:50 pm
sanni Hieta
Mää oon melkein 6kk ja mun iskä löylytti rumpuja Näytöksessä. Ilmoitan itseni ja äitini mukaan.
tammikuu 26, 2008 klo 9:43 am
Petri V
Jaahas, rumpaliystävä sai eilen puhuttua tutustumaan näille sivuille. Nyt pitää oikeasti miettiä jo tulemista. Ja Tonille: kyllä olisi ihan kiva vetää jokin Viimeisen Näytöksen biisi tai pari. Tosin ongelma on sama kuin Keef Richardsilla: ei enää muista/osaa biisejä, joita on ollut tekemässä!
tammikuu 30, 2008 klo 5:43 pm
satu
Kiitos kutsuista!! Lauantaiaamuna työt lopetettuani otan suunnan kohti pohjoista.. Satu o.s. Soikkeli ilmoittautuu mukaan!!
helmikuu 2, 2008 klo 10:38 am
Suvi-Maria Silvola
Kiitos kutsusta! Raahessa nähdään!!
helmikuu 2, 2008 klo 12:56 pm
Janne Kippola
Olen ja en ole tulossa paikalle
Eli en seurakuntakodille, kun en silloin 80-luvulla ollut vielä sen ikäinen, että olisin kuulunut srk-nuoriin. Mutta gospeliin olen, kun satun olemaan Raahen srk:n nuorisotyönohjaaja.
Syy miksi kirjoitan tänne on se, että jotkut kyseli vanhoja Kimakka tatsi -äänitteitä. Mulla on sellainen kuva, että seurakunnalla on niitä muutama kappale varastossa. Enimmäkseen taitaa olla kasetteja mutta ehkä muutama cd:kin. Voisin ehkä toimittaa niitä sinne srk-kodin tapaamiseen, eiköhän hinnasta päästä sopimukseen, jos joku niitä itselleen haluaa.
helmikuu 5, 2008 klo 12:21 am
Sirpa Ämmälä
Kiitos kutsusta Pasi H:lle ja Pexalle! Jälkikasvun harrastukset hankaloittavat hieman osallistumista karkeloihin, mutta joko minä tai Mika tai molemmat tulemme myös paikalle.
helmikuu 6, 2008 klo 7:50 pm
Anna M.
Kiitos kutsusta, kuka lie sen tekstiviestin mullekin lähetti! (epäilen Tuurea??) Harmittaa tosissaan että taitaa jäädä tulematta kun välimatkaa on vähän liikaa… Taidan just tuona päivänä olla lentämässä Afrikan halki Nairobista Sierra Leoneen. Kenya Airwayssilla tuskin on pullapitkua tarjolla, ja lentokoneen korvalapuista kuuluu varmaan kaikkea muuta kun Kimakka tatsia… Eli laittaakaahan vaan taas volyymi nupikat yhteetoista niin että kuuluu Afrikkaan asti!
D
Paljon terkkuja kaikille, pitäkää hauskaa!
Anna (edelleen Muinonen)
helmikuu 6, 2008 klo 8:19 pm
Tuure Väisänen
Tunnustan, yrittänyttä ei laiteta
helmikuu 9, 2008 klo 1:03 am
Tommi
Mulla vähän samaa vikaa kuin Annalla eli valitettavasti nää bileet jää väliin…. vuoret kutsuu ja se Oulusta aamulla lähtevä lähtevä kone kun ei edelleenkään tee välilaskua Raahe Cityn kansainväliselle lentokentälle vaikka kuinka painelisi pysäytyspainiketta apinan raivolla. Tosi harmi, sillä tää olis ollu ihan must juttu, mutta olen hengessä mukana ja koitan päästä fiilikseen tän sivuston kautta. Terveisiä kaikille….törmäillään! Tommi
helmikuu 9, 2008 klo 8:40 pm
Hetu
hei, minä ilmoittaudun jos saan kyydin…ei kukaan satu just lauantaina iltapäivällä ajamaan Viitasaaren ohi, et ehtisin viideksi keikalle? Papin virkavelvollisuudet estävät, koska olen vs. kirkkoherrana tuon päivän ja hautaan siunaan, mutta viim.klo 14 voisin olla lähtökunnossa. Seuraavan päivän sain toki vapaiksi niitä jatkoja ajatellen.
ps. mopo on ja autokoulu hyvälä mallilla.
helmikuu 10, 2008 klo 11:24 am
kristiina
Paulalle(entinen Koivikko nyk. St.Clair) laitoin kutsun kekkereistä ja eilen hän soitti ja kertoi kaikille tutuille terveisiä. Minä vastasin puhelimeen päästyäni kotiin iltavuorosta klo.22.55 ja hän kertoi, että siellä on kello aamulla 11.55. Hän ei siis pääse tapaamiseen juhlimaan ,mannerten välisen etäisyyden vuoksi. Terveisensä olivat kyllä lämpöiset nykyisestä kotipaikastaan Havajilta.
helmikuu 10, 2008 klo 8:14 pm
Oudi Python
Ei pysty, ei pysty osallistumaan, mutta hengessä ollaan mukana! Tästä sivusta jo tuli melekeen roska silimään….ja hauska nähä, että vanahat munakoisonnävertäjät ja muut on vielä hengisä. Mua saa paiskoa meileillä, varsinki Pasi, wanha kaljasaavinpeitto ja kevarikyytijä (ookko kuullu että oon motoristi nykyään, 650 Dragstar)! Ilpo-veljeni mun kaimani tajus mullekki laittaa tekstarin asian tiimoilta, muita tämän heimon jäseniä en oo tavannu sitte kasariaikojen ku korkeintaan Rismasa.
Outi Rantala os. Pinola, pahasti turkulaistunu luopiokurja
helmikuu 12, 2008 klo 11:11 am
Anne Rajaniemi
Ilmoittaudun ja tulen, ellei nyt sitten jotain aivan
ylitsepääsemätöntä tule eteen.
helmikuu 13, 2008 klo 7:38 pm
Simo Silvola
Kylläkait määki tuun ja meijän Tuulaki tullee.
helmikuu 13, 2008 klo 11:28 pm
Susanna Rautiainen
Määki tuun ku kerran Simppa ja Tuulaki tullee.
helmikuu 14, 2008 klo 2:30 pm
marjukka
En pääse tulemaan, vaikka haluaisinkin. Kauas on pitkä matka… Pittää yrittää myydä tätä asuntoa täällä Tampereella (vaikka eihän se maapallon toisella laidalla ole) tulevina viikonloppuina, että päästään muuttamaan Lempäälään. Terveisiä tutuille ja tuntemattomillekin! Toivottavasti seuraava tapaaminen on aiemmin kuin 20 vuoden päästä, ehkä viiden vuoden päästä tai sitten ensi vuonna, ensi kesänä…
helmikuu 14, 2008 klo 4:50 pm
Annika Välitalo
Mäkin olen mukana. Kiitosta vain Henna kutsumeilistä!
terv. Annika (ent. Halme)
Eihän tätä voi missata
helmikuu 14, 2008 klo 9:18 pm
Satu Mikkonen
Moikka kaikille pitkästä aikaa. Tuun paikalle ja Mattilan Hanna-Leenan lupasin ilmoittaa mukkaan myös. Nähdään!
helmikuu 15, 2008 klo 8:15 pm
Ulla K
Tulossa ollaan.
helmikuu 15, 2008 klo 8:31 pm
Sorri
Argh, oon Lapisa lomalla, tuun jos ehin ja jos ehin niin te ette sitte muuta ehikkään jos mää pidän vappaan sanan :-p
helmikuu 16, 2008 klo 3:12 pm
Teija Larikka
Olen ehdottomasti mukana! Meinasin missata koko jutun, mutta onneksi puskaradio toimii..
helmikuu 16, 2008 klo 9:36 pm
lkujala
Johanna on myös tulossa paikalle.
helmikuu 16, 2008 klo 10:07 pm
Hanna
Hanna ( ent. Korkala) ilimottautuu kans mukkaan. Kiitos Pasille ja Makelle järjestelyistä!
helmikuu 17, 2008 klo 7:38 pm
Maria Kakengi os. Pyy
Sain kutsun Marjaana (Sari) Siltalan kautta mutta valitettavasti en paase tuleen kokoontumiseen vaikka niin mielettomasti tekisi mieli. Olin juuri viime viikolla perheineni kanssa Suomessa ihanalla laskettelu lomalla… Asumme jo 7 vuotta Englannissa ja joka Suomen – ja varsinkin Raahen loma herattaa nostalgisia muistoja nuoruuden ajan ajoista ja mahtavista ystavyyssuhteista…. Olen tulossa seuraavan kerran Raahen kummityton haihin juhannuksena. Onko kaikki sillon lahdossa lomille vai oisko joku silloin ‘kotikulmilla’ ? Ois hurjan hauskaa tavata… Erikoisterkut Marjaanalle, Kristiinalle, Paulalle (jos satut talle sivulle joskus viesteja lukemaan) Marjukalle, Pinolan Outille, Pasille, Sirpalle ja Mikalle (ajatte Sirpa, meidan esikoiset on kohta 16v), Larelle ja Johannalle, Sorrin Mikalle, Sadulle, Ronnin Outille ja Makelle, koko Vaisasen perhelle seka kaikille muille joita en muistanut mainita mut muistaa minut! Kuuntelen Kimakka Tatsia ja olen hengessa mukana lauantaina. Laittkaa videoita nettiin jotta voimme kayda katsomassa menoa ja tunnelmia sit jalkeenpain taalta kauempaakin. Thanks!
helmikuu 18, 2008 klo 5:34 pm
Pexa
Terve Maria. Mullon sun antama komia norsu vielä hyväsä tallesa, kattelemasa Hämeenlinnalaista eloa. Meijän pesue on jo Raahea kohti menosa, Kristiinan perheen luona pysäkillä.
Harmi ku et pääse, mutta tämän “yleiskanavan” kautta tervehdin sinua lämpimästi, Pexa : )
Tullaan siis koko perhe, 5hlöä. Että pullapitkua pittää siis olla pitkästi…
helmikuu 19, 2008 klo 7:42 pm
Mallu
Olipas kiva kuulla tästä tapahtumasta (kiitos Hätisen Outille) ja oikein harmittaa, kun en pääse mukaan. Ollaan just muutettu perheen (Petri, Neea 3v. ja Enna 1v.) kanssa Abu Dhabiin U.A.E:hen, Petrin työn perässä. Täällä olis tarkoitus viettää seuraavat 3 vuotta. Vantaaltahan me tänne kauas itään tultiin. Oikein paljon lämpimiä ja hiekkamyrskyisiä terveisiä kaikille tutuille. lähettelee Marjut Parviainen (os.Rajaniemi)
helmikuu 19, 2008 klo 9:48 pm
Kerttu-Leena Mustonen
Olemme tulossa Raaheen hiihtolomille juuri sopivasti täältä Etelä-Suomesta. Kiva tulla tapaamaan tuttuja. t.Kerttu-Leena (Kujala)
PS. Heelsin( Kovalainen) Pirjolta terveisiä kaikille. Olisi tullut mielellään, mutta matka USAsta on vähän liian pitkä!
helmikuu 19, 2008 klo 9:55 pm
Jussi Ritola
Heipsis kaikille ja lisää pitkoa tilaukseen… Sain parin päivän loman ja tullaan käymään. Tulkaahan kaikki 80-luvun oldiksetkin paikalle…
helmikuu 19, 2008 klo 11:09 pm
Sirpa Ämmälä
Hei Maria, olisipa ollut tosi mukava nähdä ja niin meijän esikoiset on tosiaan jo kohta 16 v.. mutta mehän ei vanheta eihän?!
helmikuu 20, 2008 klo 8:45 am
Petra P
Ehkä aivan alkuun en ehdi ja iltakin voi jäädä hieman lyhyeksi…mutta tulossa ollaan joka tapauksessa. : )
helmikuu 20, 2008 klo 6:59 pm
soile ja pia
Moi. Pia (os.Träff) ja Soile (os.Lind) täten ilmottautuvat jonon jatkoksi. Mahtava nähdä teitä kaikkkia!!!
helmikuu 21, 2008 klo 10:52 am
marjukka
Kiitos terkuista Maria! Olisi kiva sinua nähdä sitten kesällä, kun olette Suomessa ja Raahessa. Olen perheineni Arkkukarissa mökillä jossain vaiheessa juhannuksen tienoilla. Jos olette silloin maisemissa, niin voitaisiin tavata.
helmikuu 21, 2008 klo 4:15 pm
kristiina
Ihanaa Maria ,että kävit näillä sivuilla, sinusta emme ole kuulleet yli kymmeneen vuoteen, jäljet vain katosivat jossain vaiheessa, kun omatkin kulkivat siksakkia . Iloa elämäänne sinne sumuiselle?saarelle, kaikille teille. Minä lähden huomenna perheeni kanssa Raaheen yhden Kinnusen vahvistuksella. Toivotaan ,että tiemme kohtaavat vielä jossain vaiheessa.
helmikuu 21, 2008 klo 7:32 pm
Outi H
Voi elläimen käsi, ei onnaa millään omien aikataulujen kans Raahen reissu, ihan hirviästi tekis mieli! Tutut ottanee terkut vastaan kuiten näin sähköisestiki, eiköstä vaan? Ja jos on Kuusamossa käyntiä niin meille soppii kahaville – katopa ku höölisti luppaan kahavia enkä mittään sekamehua – ja tuurilla saattaa jopa känttyäki löytyä
helmikuu 21, 2008 klo 11:27 pm
Jaana Sikkilä
Hejps kaikille. Jotain tällasta tapaamista oon kovasti toivonu jo pitkään ja nyt sitten ihanat ihmiset on sellasen järjestäny. Hieno homma!!!Tulos olen. Harmittaa vaan kovasti kun ei Uma ja Mallu pääse:o(
helmikuu 22, 2008 klo 2:34 am
Maria Kakengi os. Pyy
Marjukka ja Kristiina laittakaa tuleen email-osoitteenne niin voin meilata kuulumisia. Ois ihana kuulla myos teista taas pitkan tauon jalkeen. Ja kesalla nahdaan. It’s a date! maria_kakengi@hotmail.com
helmikuu 22, 2008 klo 6:30 pm
Marja Hieta
Määki ilimottaun paikalle, vähän myöhässä mutta toivottavasti kerkiää..
Kiitos kovasti Hetulle ilmotuksesta. Hienoa nähä taas pitkästä aikaa kaikkia teitä.
helmikuu 23, 2008 klo 1:31 pm
Juha Harju