1980-luvulla Forresterin muotitalo ei vielä kouluttanut suomalaista
muotipelisilmää. Kasarimuoti on jo käsite ja jokaisella on joku muisto 80-luvun
muodista. Tässä ketjussa voit tunnustaa pitäneesi kivipestyjä ratsastusfarkkuja
ja muita 80-luvun muodin kuumimpia saavutuksia. Tunnusta pois. Se helpottaa.
32 kommenttia
Tämän artikkelin kommenttien RSS-syöte
helmikuu 2, 2008 klo 8:03 pm
Pasi Hieta
Ratsastushousun mallisia housuja mulla ei ollu, mutta kivipestyjä kyllä löyty. Löytyyhän tuota kuumaa kasarimuotia noista Anskun lähettämistä kuvistaki. Hienoja Miami Vice -tyylisiä bleisereitä riittävillä olokatoppauksilla.
Ja kampauksethan oli 80-luvulla ihan omaa luokkaansa. Geelillä sai ihmeitä aikaan
Pannaanpa homma alulle ensimmäisellä nololla tunnustuksella. Mulla oli siinä 80-luvun loppuvuosina semmoset äärimmäisen tyylikkäät hohtavan valakoset, keinonahkaset ja teräväkärkiset kengät. Vakiovarusteisiin kuulu myös kaljunsiliä pohja. Alennuskorissa hohtaessaan ne huokuivat nuoren miehen silmään vastustamatonta tyyliä ja eleganssia. Käytösä kuluneitten kenkien kohtalo oli semmonen, että vaimoni, jolla on arvostelukykyä, laittoi ne roskiin vähän sen jäläkeen kun hänestä oli tullut vaimoni. Vuosien myötä olen oppinut olemaan asiasta kiitollinen. Tuolta se huutelee, että se tekis saman uudelleen silmääkään räpäyttämättä.
helmikuu 2, 2008 klo 10:10 pm
Anna-Maija Joensuu
Heh, näitä noloja tyylijuttuja sitä kuvista saa aina katsella… onneksi kukaan ei tietääkseni saanut ikuistettua niitä violetteja ruutukuosi-ratsareita! No, ainakin jälkikasvulla on hauskaa albumeita selatessaan.
helmikuu 2, 2008 klo 10:47 pm
Anna-Maija Joensuu
Ja nyt kun näitä alkaa muisteleen (siis ollaanhan tässä jo tosi vanhoja!), niin farkkujen riisuminen oli kyllä operaatio – eihän niitä saanut pois muuten kuin nurinpäin kääntämällä. Jos nimittäin oli yhtään itsekunnioitusta niin lahkeensuu oli senverran napakka ettei se poistunut kantapään yli kuin nurinpäin ja täysillä vetämällä! Nykyisellä notkeudella ei onnistuisi.
Entäs ne villapaidat lepakkohihoineen. Ja väreistä muistamme kaikki Pasin valkoisten kenkien ja tuon edellisen kommentin violetin lisäksi ainakin sen iki-iiihanan mintunvihreän! Sopiiko se oikeasti jonkun suomalaisen naaman väriin? Ei ainakaan mulle ja silti sitä innolla käytin!
Jossain vaiheessa piti sitten alkaa kapinoimaan kaupallisuutta vastaan ja etsiä kirpparilta vaatteet, muistatte ehkä sen nahkaliivin, jonka omalaatuinen tuoksu pakotti käyttämään rutkasti hajuvettä -onneksi et, Pexa, pyörtynyt silloin kerran mun makkariin Pyhtiläntiellä, kun oltiin Kesikselle lähdössä, vaan tyynesti lisäsit hajuvettä itsellesikin! Taisi olla kesällä -82…
Ja puoliskon riparifarkuista kuulin vuosia myöhemmin, että anoppini oli yrittänyt polttaa niitä useampaan kertaan, eivät vissiin syttyneet!
helmikuu 3, 2008 klo 2:40 pm
Marko Rönn
Mikäli oikein ymmärsin niistä ridaushousuista on kuitenkin kuvia siellä omassa albumissa. Nyt jälkikasvu äkkiä asialle, että saadaan kuva tänne saitillekin… tai Pexa, pliis…
helmikuu 3, 2008 klo 4:45 pm
Pasi Hieta
Pukeutumisesta tuli mieleen joskus 80-luvulla tilatut seurakunnan verkkarit, joista tuli Raahen kakkoskansallispuku heti The Rautatehtaan verkkareitten jäläkeen. Mutta minkälaiset ne oli? Oma muistikuva on, että (kauniisti sanottuna) toisten vartalotyypille ne sopi ja toisten ei.
Kasariverkkareista tulee hakematta mieleen myös Markon CCCP-verkkarit, jotka tais olla tuota Anna-Maijan mainitsemaa kaupallisuutta vastaan kapinointia ja vaatemerkki Torstai, joka ei ollu sitä.
helmikuu 3, 2008 klo 10:50 pm
Marko Rönn
Jonkin verran ennen SRK-verkkareita piireissä pukeuduttiin NMKY:n siniseen takkiin. Niitä oli jokunenkin liikenteessä eikä niitä saanut kaupasta vaan ne tilattiin ilmeisesti Helesingistä asti. Tähän univormuun liittyy anekdootti Kauniaisten Raamattuopistolle suuntautuneelta Uudenvuodentapahtumareissulta. Taisi olla iltaohjelmassa sopivasti “väljää” kun muutama uskallikko lähti tarkastamaan silloisen uuden allon musiikin kehdon Lepakkoluolan sijainnin. Porukassa oli tietysti juuri suhteellinen määrä namikan takkeja ylle puettuna. Kauniaisista Piäkaupunkiin piti matkata tietty junalla ja niinpä assalla olikin sitten jo landepaukuilla ihmettelemistä kun paikallisväestö uteli että “oottekste jotai koripalloilijoita?” Namikalla oli siellä suunnalla hiukan erilainen aatteellinen kaiku.
helmikuu 3, 2008 klo 11:08 pm
Pasi Hieta
Ei liity muotiin, mutta pakko heittää vähän samanaiheinen tarina tuon koripalloilijajutun jatkoksi. Vaasassa oli vissiin vuonna -84 nuorten kesätapahtuma. Läksittiin siinä poikaporukalla katsastamaan paikallinen musiikkiliike. En muista ketä kaikkia mukana oli minun lisäksi, Vuorialhon Jani ja Mikkosen Jussi ainaki, mahollisesti Tumppi. Mentiin musakaupan alakertaan, jossa ei ollu myyjiä mutta valvontakamera oli. Siinä sitte testailtiin soittimia ja Jussi taisi irrotella basson kanssa sen verran vauhikkaasti, että myyjä kysy kun oltiin poistumasa kaupasta että “ootteko te keikalla täälä?”
helmikuu 4, 2008 klo 12:08 am
Onni
Tässä vaimon kans muistellaan näitä muotijuttuja… Liivit oli oltava, muuten oli alaston olo. Suurimmat hyökyaallot tuohon aikaan löytyivät tyttöjen otsalta. Oma, tyylitelty hiuspehkoni kirvoitti veljeni huulilta Raptorimaisen huudahduksen “MOE”.
helmikuu 4, 2008 klo 12:40 am
Marko Rönn
Niissä mun CCCP-verkkareissahan käytettiin aihiona Rautaruukin verkkareiden vanhempaa design-sukupolvea, joka oli sellainen raidaton yksivärinen, hiukan lappapuurua tummempi punainen. Leikkaus oli piukea. Selkäpuolen kansallisuustunnus puolestaan syntyi huollella laaditun sapluunan ja valkoisen Miranolin avulla.
helmikuu 5, 2008 klo 12:01 am
Pasi Hieta
Nuo CCCP-verkkarit noudatti vähä samaa filosofiaa kun mun API-paita. Joku änkyräkohtaus iski enkä halunnu samanlaista ABI-paitaa ku kaikilla muilla. Otin äiteen vanahan t-paijan ja vetäsin mustalla spriiliukosella tussilla selekäpuolelle API-88. Fontti oli reilun kokosta. Ei tullu toista samanlaista vastaan.
Onni ja Reija järjesti taannoin yhteiset 60-vuotissyntymäpäivät 70-lukuteemalla. Mulla oli ilo pukeutua siihen myöhemmänmalliseen Rautaruukin verkkatakkiin. Piukea oli leikkaus siinäki, ja kangas aika huokean tuntusta. On se mulla tuola kaapisa vieläki.
Anna-Maija mainitsi noista hajusteista, eikös nekin voitais lukea myös muodin piiriin. Sorrin Mikalle vietiin kerran syntymäpäivälahjaksi käsintaottua deodoranttia. Se oli siis aerosolipullo, Fii for Men muistaakseni (vakaata market-tason laatua) joka oli pätkitty lommoille rumpukapulalla. Toinen asia mikä tuoksuista tuli mieleen on se, että vieläkö Mies käyttää Drakkaria.
helmikuu 5, 2008 klo 12:09 pm
marjukka
Piti olla Adidaksen tummansiniset lenkkarit valkoisilla raidoilla, aikaisemmin kelpasivat Menokkaat. Raitainen maripaita taisi olla jossain vaiheessa lähes kaikilla. Mulla oli punavalkoinen. Sitten koulussa pidettiin tuulipuvun takkia (taisi olla Karhu-merkkinen).
Riparin jälkeen sain lahjaksi Raamatun, jossa piti olla vetoketju ja kyljessä lovet. Muu ei kelvannut.
Ne seurakunnan verkkarit (oli kahta eri väriä, tummansininen ja kirkkaansininen) on mulla vieläkin mökkiverkkareina. Ei ne housut koskaan oikein sopineet, olisi pitänyt olla hieman pitempijalkainen immeinen. Tytötkin pelasivat muutaman kerran (ainakin minä vain kerran tai korkeintaan kahdesti) jalakapallua Pitkänkarin kentällä ja kai siksi piti tilata ne verkkaritkin.
Se namikan takki oli kyllä kestävää sorttia. Ei kulunut millään ja aika lämmin ja tuulta pitävä oli.
helmikuu 5, 2008 klo 12:24 pm
Pasi Hieta
Hauskoja nämä vanhat tuotemerkit, Fii ja Menokkaat Muistaako joku Fonda-suklaata?
Muita hajamuistikuvia 80-luvun uutuuksista: Talvilenkkarit ja putkikassit. Ja Raahesa jääkiekkomielisillä oli Teräskiekon ja Kiekkovesan takkeja.
helmikuu 5, 2008 klo 8:30 pm
Sari Halinen
Meidän kaveriporukassa “tötsän” eli etutukan tupeeraus pystyyn oli aikamoinen hitti. Ja luulempa että monella muullakin tytöllä siihen aikaan. Ja arvatkaa minkälaiset naurut ne ovat jälkeenpäin synnyttäneet…hm…pitäisiköhän muistella ja laittautua sellaiseen tuonne illanviettoon..?? Älkää säikähtäkö, jos nyt ei kuitenkaan…
Hirvaskarin kotikampaamossa Antinkankaalla kaikki kävivät ottamassa kiharat kun huhu kiersi että sieltä sai “kestävimmät kiharat”.
Lähes jokaiselta löytyi vaatekaapista Very Nicen collegepusero ja valkoinen pikee-paita siellä alla. Ja kauluksethan piti nostaa sitten pystyyn.
Kaikki vaatteet ostettiin tietenkin Saaran puotista…
helmikuu 5, 2008 klo 10:36 pm
stefan kinnusberg
Pasi muisti nappiin, että Tumppi oli myös Vaasassa ja kun meikäläinen on jossain, yleensä palvelu pelaa.. ja kysellään,” mitä neidille sais olla.” Olinhan jo silloin ainakin rock- jätkän näköinen. Jäi mieleen, kun oli niin koomista että kysellään ootteko keikalla, räpläilin jotain kitaraa.. Yhteen aikaan sain kovasti (v)ihastuneita kommenteja minun “turkistakista”. Kun äiti ei pitänyt, niin noin omaperäistä piti tuomo. Harmillistä oli vain se, että pesussa turkin karva kihartui! No sinnikkäästi jonkin aika takkia kannoin. Vihje paikkamateriaaleista. Älkää paikatko ykköshousuja (älkää antako toisten korjata) nahkapaikoikoilla. NImittäin minun ihanat Tampere X-dreamsìsta tilatut musta-valkoraitahousut ratkesi, kun äiti paikkasi nahalla persiin ja pesi (taas) housut kutistuneemmaksi.
helmikuu 6, 2008 klo 9:40 pm
Pasi Hieta
Mulla ja Nessellä oli semmoset pitkät takit, jotka Raahen katukuvasa pisti silimään kun valakonen tennissukka kengän ja housunlahkeen välistä. Mun takkkia käytännöllistettiin jossain vaiheesa leikkaamalla alapäästä eli helemasta noin puoli metriä pois. Takin ostin Milano-nimisestä liikkeestä, vuosi oli jotain -87 varmaanki. Menin käymään mummolasa takki päällä ja ne kysymään, että mistä tuommonen takki on kotosin. Minä että Milanosta. Ne että millon sinä sinne asti oot reissannu. Ei ollu Raahen muotitarjonnan viimeiset vivahteet vanhuksilla hallusa. Isävainaa sano sitä takkia kaljasaavinpeitoksi.
helmikuu 8, 2008 klo 2:10 pm
Pasi Hieta
Vieläkö sulla on Tuomo yleiskäytösä ne nappulakengät?
Ja kaikki joilla oli purjehduskengät, käsi ylös nyt!
helmikuu 9, 2008 klo 11:21 am
Kari Ketonen
Noista namikan takeista tämmöstä historiaa: Joskus seitkyt-kahaksankytlukujen taitteessa lentopalloinnostus nuoren seurakunnan piirissä oli aivan mahoton. Palloa lapettiin kesiksellä kesällä joka ilta ja talavellakin missä pysty. Ilmeisesti Salkosalon Kari sai ajatuksen, että perustetaan vaatimattomasti oma lentopalloseura. Hänellä oli isänsä Jorman kautta tietotaitoa urheiluseuraelämästä ja tietoa myös joskusmuinoin vaikuttaneesta Raahen Namikasta.(Meniköhän tää oikein?) Joka tapauksessa Salakki, kuten Karia kutsuttiin, pisti seuran perustavan kokouksen pystyyn. Puheenjohtajaksi pyydettiin Nuutisen Pekka, ku se oli enempi niinku aikunen.
Määki taisin olla johtokunnan jäsen. Jotenkin taisi olla niin, että tämä uusi lentopalloseura perustu sen vanhan Namikan asiakirjoihin.
Salakki sai hommattua isänsä avustuksella Purepakin sponssin avulla joukkueelle hienot pelipuvut. Yks talavi sitten tahkottiin vitossarjaa poikien kans ja ihan hyvällä menestyksellä. Taijettiin olla kärkikolomikosa. Seuraavana talavena kävi ohrasesti, kun isot pojat lähti kaikki armeijaan ja iski armoton miehistöpula ja sarjapaikasta piti luopua. Tuolta ajalta ovat peräisin ensimmäiset Namikan takit, josta tuli nuoren seurakunnan, ainakin poikien, yleisasu talavisaikaan. Erityisen kovilla kavereilla sieltä Raahen päästä oli jalasa talavella nahkaset mustat jatsarit. Mää ihte olin landelta Salosista, joten me vaan etäisesti ihhailtiin kaupunkilaisveljien tiukkaa tyyliä.
Tosta Namikasta sen verran vielä, että me hankittiin seuralle rahhaa pukkipalavelulla. Meillä oli tukikohta joku toimisto siinä kerrostalosa, missä Taudekin aikoinaan asui. Siihen aikaan talavetkin oli vielä talavia ja pakkasta oli runsaanpuoleisesti. Muistan, kuinka jossain Lehmirannalla koitin saada kartasta selvää kelmeässä katulampun loisteessa. Menin sitte yhteen taloon keikalle ja aattoiltaan niitä keikkoja oli kiitettävästi/pukki. No, mulla oli rillit sillonki ja sisällä ne veti kovan pakkasen takia pankkojäähän. Kun pääsin taloon sisälle, niin alotin tavanomaiset pukkiluritukset: Onko täälä kilttejä lapsia jne Kun olin aikani lässyttänyt lapsille, niin rillitki alako siinä pikkuhilijaa sulamaan. Silloin kahton ympärille ja tajusin, että porukasa ei ollu yhtään pikkulasta! Olipahan aikuisporukka tilannut pukin joulun tunnelmaa nostamaan. Saivatpahan pukilta lapsille tarkotettua juttua.
helmikuu 9, 2008 klo 7:26 pm
Pasi Hieta
En oo ihan varma miten kronologia mennee, mutta jatsareitten tilalle “oikeina” jalkineina tuli jossain vaiheesa ne semmoset teräväkärkiset amerikanbootsit. Se saatto olla kyllä vielä 70-luvun puolta. Semmoset kannalliset ja suoraan sanottuna aika epämukavat buutsit piti olla. Mää muistan, ku lehisä kauhisteltiin, että nyt tullee nuorisolle semmoset suippenevat jalakaterät epäterveellisen kenkämuodin seurauksena. Kaikki buutseja käyttäneethän tietenki tunnistaa tämän omasta jalakaterästään
helmikuu 10, 2008 klo 10:51 am
kristiina
Srk.nuorten hienosta jääkiekkoasusta, poikani Joel kertoi tässä 80-luvun valokuvia esitellessäni, että yksi valokuva arkistoistani sai hänet innostumaan melkein vaikkaikäisenä jääkiekosta, kun hän oli katsonut äitinsä valokuva-albumista valokuvaa ,jossa Marjukka kantoi penkkareissa srk.nuorten upeaa pelipukua päällään.
Tytäreni Julia taas kauhisteli 80-luvun valokuvistani sitä, että kaikella väellä valokuvissa oli tuuhea, pörröinen hiusluukki itseni mukaan lukien.
Laskettelu valokuvista kommentit asusteista olivat sitten jo lasteni kavereita myöten yhtä maukasta naurua. Vaikka ei ne minun mielestäni niin huvittavalta näytä, kun muistaa jokaisen vaateparren historian niin silloin tietää vasta miltä ne oikeasti näyttää.
helmikuu 12, 2008 klo 12:10 am
stefan kinnusberg
On mulla niitä vielä, kun Pasi kysyit kerran. On mulla muitakin. Anne ei jostain syytä tykkää, kun oon niitä hankkinu. Ei onn kuulema tilaa. Yhteen aikaan nokian jalkapallokenkiä löytyi kirpputoreilta. Ostin raidallisia, ostin keltasella pohjalla nuolia, ostin punakumisia ja keltakumisia (ja niitä vanhoja tennareitakin oli seittämää sorttia). Itse niitä oon pitäny iha työhommissa, siis päiväsaikaan. Harjun Juhalle rockkäyttöön lahjoitin yhdet. (Muistaakseni Mikkosen Jussille ja Rönnin Markolle olemme Annen kanssa luovuttaneet sinisiä tennareita vankilan ylijäämää). Meidän Siirille tarjosin keltaisella pohjalla mustanuolisia, en kyllä ymmärrä, mutta jostain syystä ei kelvannu vain nauratti..
helmikuu 12, 2008 klo 10:33 am
marjukka
Onpa hassua kuulla, että joku on mun pitämästä penkkariasusta innostunut jääkiekosta. No, sehän on hyvä! Se asu oli lainassa Panulta ja oli todella hieno. Oikeasti se oli seurakunnan jääkiekkoporukan pelipuku. Oliko sillä porukalla nimeä?
helmikuu 12, 2008 klo 10:58 pm
Pasi Hieta
Ei sillä porukalla varmaan mittään nimiä ollu, ei ainakaan Mooseksen Potkun tasosta. Vai oliko, minä en muista. Musta tuntuu, että kysymys oli ennemminki kaukalopallosta ku jääkiekosta, vaikka paidat on varmaan samansorttisia kummasaki lajisa. Mulla löyty yks semmonen Palonkylän kotoa, oli jääny sinne jemmaan, se on nykyään satunnaisesti pelipaitana. Komiasti lukkee RAAHE paijan rintamuksesa New York Rangers -tyyliin.
Urheilukamppeet oli kyllä aika hyvätasosia sillon ku Panu vastas niitten hankinnasta. En oo sittemmin niin hyvillä futispalloilla päässy pellaamaan.
helmikuu 12, 2008 klo 11:47 pm
Panu
Ei siinä tosiaan pihtailtu. Kiekkomailojaki hankittiin suoraan Kiekko-Vesan varastosta. Eli kyllä satunnaisia kiekonkin ystävyysotteluja pelattiin. Kerranki oli joku maakunnan porukka (oisko ollu Oulainen) vastassa Rantakentällä – pakkasta vaatimattomat 30 astetta. Eikä muuten palellu, into oli sen verran kova. Meillähän oli sillon ammattilaisia mukana: Mikkosen Jussi, Vuorialhon Jani, Sarpolan Jarmo ja maalissa tietty Siipolan Pasi, joskus Kärenahon Pekkakin. Jalkapalloiksihan meille kelpasi vain parhaat. Pelasimme – ja harjoittelimme – nimittäin täsmälleen samoilla Adidaksen palloilla (malli taisi olla Azteca tai jotain), joilla pelattiin MM-kisoissa. Yhden pallon hinta taisi olla tuhannen silloisen markan tienoilla. Kerran varattiin semmonen jopa lahtelaisesta urheiluliikkeestä ja käytiin hakemassa samalla kun oltiin siellä seurakuntien turnauksessa. Muistanpa myös raahelaisen urheilukauppiaan kanssa käymäni keskustelun, kun olin mainittua laatupalloa häneltä ostamassa. Sanoin, että meille kelpaa vain paras ja kehuin samalla että tällaisen pallon laatu ja käyttöikä on ylivoimainen normipalloon verrattuna. Siihen hän totesi, että olen kyllä täysin oikeassa, mutta he tekisivät konkurssin, jos kaikki ostaisivat vain parasta laatua. Sekundan etu myyjälle on juuri se, että kohta hankitaan taas uusi. Vaikka täytyy kyllä myöntää, että taisi niitä arvopalloja nuorisotyön melskeissä häipyä myös teille tuntemattomille.
helmikuu 13, 2008 klo 12:25 am
stefan kinnusberg
Tuosta Panusta tuli mieleen se seurakunta-ajan joukkueenjohtaja ja kapteeni, oli muuten tuomarikin useammassa lajissa ja jopa oman joukkueensa monen rippipappi. Niin kerrankin saloisissa kun puulaakia pelattiin kaukalopallossa, sen pelin tuomari usutti meidän kapteenimme ulos. siinä tuli jotain erimielisyyksiä ja onneksi meitä alle parikymppisiä oli rauhoittamassa tilannetta siinäkin tilanteessa täysillä mukana olevaa, kaikkensa antavaa kapteenia.
Pelattiin muuten kerran Siikajoellakin. Oli ronskia meininkiä.
helmikuu 13, 2008 klo 10:42 pm
Panu
Eikä ollu ainua kerta ku meikä lensi pihalle, oli sitä niin tajuton kuumakalle kentällä että nyt tajuaa jo hävetäki (yllättävän kauan siihen meni). Muistan kerranki kaukalopallon puulaakimatsissa ku pelattiin ties mitä joukkuetta vastaan. Tuomari oli umpisurkea (olen yhä vilpittömästi sitä mieltä) mutta ei se kyllä käy minkäänlaisesta puolustuksesta mun kolttosille. Tuomari oli antanu mulle matsin mittaan jo monta varotusta että nyt pittää rauhottua. Sattu sitte niin että vastustaja rikko mua takaapäin ja kun pilli ei soinu huitasin hermostuksissani summan mutikassa mailalla laajakaarisen iskun takanani olevaan vastustajaan. Mikäs siinä muuten mutta ku en tienny että se vastustaja oli kaatunu ja istu persuuksillaan jäässä, niinpä huitasuni osui sitä suoraan kypärään. Kaikkien sääntöpykälien mukaan mut ois pitäny poistaa suit sait sukkelaan kentältä ja päälle pitkä pelikielto, mutta mitä teki tuomari: ” Tämä on varmasti viimeinen varoitus!”. Kuten veli Stefanus yllä todisti olin iteki kaukistuomari ja niinpä sillä dumarilla ei riittäny kantti ajaa mua ulos. Olen kertonut tämän jutun liigatuomarikursseilla esimerkkinä onnistuneesta tuomaritoiminnasta, niitä meinas hiukka naurattaa.
Oma lukunsahan olivat sitte futispelit Palokuntaa vastaan. Ystävyysotteluiksihan niitä kutsuttiin mutta nimitys oli vähintään harhaanjohtava. Muistan kerranki Koivuluovosa ku Kyllönen, joka oli himpun verran mua isompi, taklas mua niin että kylykiluu murtu. Sitä ennen muistaakseni mää olin taklannu vähemmän urheilullisesti vihollisen puolella pelannutta Siipolan Pasia.
Teillä ois jannuilla varmaan paljoki kerrottavaa mun kohelluksista kentällä ja sen teille tuottamasta häpeästä mutta toivottavasti aika on kullannut muistot;)
helmikuu 13, 2008 klo 10:56 pm
Pasi Hieta
En malta olla laittamatta tähän yhtä tarinaa Panusta kentällä, kun se ite (tai oikiastaan Tuomo) alotti. Ollaan oltu Panun kans viime aikoina lentopallokentällä aika palijoki yhtä aikaa sekä verkon samalla että eri puolella ja aina on annettu toisten suorituksista rehellistä palautetta, joten tiiän että Panulla huumorintaju kestää.
Oltiin Lahesa pellaamasa jotaki niistä seurakuntien SM-turnauksista. Vastustajalla oli jostain syystä pula pellaajista, joten me lainattiin yks meijän puolelta niille pellaamaan, että saatiin pelit aikaseksi. Muistatko Panu kenen vastapuolen pellaajan releissä olit kiinni ku peli oli vanahentunu semmoset kymmenen minuuttia?
helmikuu 13, 2008 klo 11:20 pm
Panu
En muuten muista mutta enpä arvaa kyllä kiistääkää. Ei kai me sua niille annettu? Ethän sää jalakapallua(kaan) ossaa pelata mutta kai meiltä joku huonompiki ois löytyny;)
helmikuu 14, 2008 klo 12:31 am
Pasi Hieta
En ollu minä mutta pietäänpä hullua jännityksesä. Se henkilö on muuten tuola Jalakapalluaki pelattiin -keskusteluketjun yhteiskuvasa. (Se ketju löytyy ku vejät tuon home-etusivun ihan alas asti ja painat sieltä löytyvää aikasemmat viestit -linkkiä. Sitä ei heleposti huomaa jos ei tiiä.)
helmikuu 19, 2008 klo 4:42 pm
Outi H
Mulla oli ainaki vuosikausia purjehuskengät jalasa kessää talavia, eikö muilla muka ollu?? Hetulla ainaki oli, tunnusta pois vaan!
Ja mulla kyllä löyty kaapista niitä ratsastus-pussihousu-farkkuja ainaki parit, ai että ne oli tyylikkäät…
helmikuu 19, 2008 klo 10:13 pm
Ansku Tokola
Oho, purkkarit on unohtunut viitata.. mulla oli myös.. ja ratsareitakin..
helmikuu 20, 2008 klo 1:56 pm
Outi H
Nii ja varkkutakki piti olla, mitä resumpi sen parempi!
Ja sitte oli niitä ylisuuria neulepaitoja, tuolla yhesä valokuvasa on Tuurella päällä se sen yks neule, jota en varmaan koskaan unoha, sillä oli se jatkuvasti!
Ja vähintään joka toinen on tukkinu kolitsipaijat housun vyötäröstä sissään, eikookki??!!
helmikuu 26, 2008 klo 12:21 am
onni
Joo ja farkut kiristettiin heti kainaloiden alle kiinni, etteivät vaan lököttäneet.